Syyskuun puolivälissä suunnistin kohti teekkareiden mekkaa, Otaniemeä, ja siellä olevaa Dipoli-rakennusta, jossa pidettiin tämän vuoden Kouluterveyskyselyn tulokset julkistavat Kouluterveyspäivät.
Päivät on suunnattu ensisijaisesti koulujen oppilashuollossa toimiville ammattilaisille, kuten kouluterveydenhoitajille, -lääkäreille ja -kuraattoreille, mutta päiville osallistuu myös paljon järjestöjen väkeä, jotka tekevät nuorten terveyttä edistävää työtä.
Tämän vuoden Kouluterveyspäivien teema oli ilahduttavasti Yhteisöllisyydestä hyvinvointia.
Teemaa tuotiin esiin esimerkiksi yhteisöllisyyttä nostavien vanhempainiltamallien esittelyillä ja luokkakohtaisen yhteenvedon lanseeraamisella yhteisöllisen oppilashuollon välineeksi.
Itseäni yhteisöllisyyden lisäys koulujen arjessa lämmitti, sillä yhteisöllisten toimintamallien vahvempi tuominen suomalaiseen yhteiskuntaan toimii ainoastaan tulevat polvet niihin jo pienestä totuttamalla.
Yhteisölliset toimintamallit nähdään monen julkisen tahon toimesta osaratkaisuksi julkisen talouden kassavajeeseen, nähdään että mallien avulla voidaan tuottaa halvemmalla yhteiskunnan palveluita. Onnistuessaan niillä on kuitenkin myös merkittäviä yksilöiden henkistä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.
Tilaisuudessa käytössä ollut virtuaalinen viestiseinä täyttyi pian yhteisöllisyyttä käsittelevistä yleisön kommenteista. Siinä kun toinen kommentoija hihkui yhteisöllisyyden parantavasta voimasta, toinen palautti keskustelun maan pinnalle osoittamalla työssä käyvien ihmisten resurssien vähyyden ja sulan mahdottomuuden ottaa osaa yhteisölliseen toimintaan tai toimia sen toteuttajina.
– Kellään kouluyhteisössämme ei vaan ole aikaa tällaiseen, seinälle ilmestyneessä viestissä todettiin.
Aivan, samaanhan olen itsekin aiemmin törmännyt, minun oli pakko myöntää. Vaikka kuulun juuri niihin, joiden ”oli ihan pakko” lähettää THL:n valitsemaa yhteisöllisyys-teemaa hehkuttavia viestejä esiintymislavan vieressä olevalle viestiseinälle.
Koko kylä kasvattaa -tyylisten hokemien toteutumisen mahdollisuus tosielämässä voidaan hyvin nähdä häviävän pienenä, jos asiaa tarkastellaan siitä vinkkelistä, että monella meistä on jo työtunnit täynnä välttämättömiä tehtäviä ja vapaa-aika pullistelee arkipäivän pakollisia pyykinpesu- ja kaupassakäymisaskareita, harrastuksia sekä mahdollisesti myös jälkikasvun ruoka- ja varustehuoltoa.
Silti koulujen yhteisöllisyyttä kohottavaan työskentelyyn osallistuneiden terveydenhoitajien ja muiden työntekijöiden kertomukset toiminnan positiivisista vaikutuksista vaikuttivat vaivannäön arvoisilta. Mihin väliin päivissään nämä ihmiset yhteisöllisen toimintansa sitten sujauttavat? Se jäi esityksissä vähän mysteeriksi, mutta pienet teot ja muutokset tuntuivat saavan aikaan kertautuvat, hyvinvointia nostavat vaikutukset.
Yhteisöllisten toimintamallien ohella tilaisuuden osallistujat kuulivat muutakin hyvää.
Vuoden 2013 Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten tupakointi ja humalahakuinen juominen oli vähentynyt, hyvää oli myös oppilaiden osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemuksen vahventuminen niin koulussa kuin kotona.
Seksuaaliterveyteen liittyvät tulokset eivät olleet yhtä positiivisia: tiedot seksuaaliterveydestä olivat etenkin monella pojalla heikot, suojaamattomassa yhdynnässä oli ollut moni ja yhdeksäsluokkalaisille tytöille tulevaa, kohdunkaulasyövältä suojaavaa HPV-rokotetta ei tunnettu.
Kouluterveyskyselyssä esiin tuolleita huolenaiheita olivat merkittävän sosiaalisen ahdistuneisuuden kokemukset, jotka olivat etenkin tytöillä yleisiä ja tarkoittivat naurunalaiseksi joutumisen pelkoa, ja nuorten eriarvoistuminen perheiden elintasoerojen vuoksi.
Yhteisöllisyyden nurja puoli eli yhteisöistä ulossuljetuksi tulemisen vaara on myös otettava huomioon yhteisöllistä toimintaa ja ryhmäyttämisiä suunnitellessa, huomautti THL:n Kouluterveyskyselystä vastaava erikoistutkija Reija Paananen.
Töissä Yksin ja kaksin -hankkeessa 