pakina

Viime viikolla oli kaikilla halukkailla mahdollisuus käydä viime vuosisadalla. Tai ainakin aistia vahvasti menneiden vuosikymmenten suomalaista arvomaailmaa. Tilaisuuden tarjosi eduskunnan lakivaliokunta, joka äänesti tasa-arvoista eli sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan äänin 10-6.

Tasa-arvoiseen avioliittolakiin tähtäävää kansalaisaloitetta tukenut kansanedustaja Jungner myöhästyi äänestyksestä tahtomattaan. Kokoomusvetoinen lakivaliokunta myöhästyi omalla toiminnallaan itse paljon tärkeämmästä – ainoasta oikeasta ja universaalista kehityssuunnasta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien rajoittaminen ei ole enää tätä päivää.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund (kok.) on selittänyt valiokuntansa äänestämistä sillä, että aloite oli hylättävä etenkin teknisen ristiriidan vuoksi (alla):

”Jos tasa-arvoinen avioliittolaki säädettäisiin, silloin pitäisi avata useita muita lakeja… Kansalaisaloitteesta puuttuu myös vaikuttavuusarviointeja, mutta on ymmärrettävää, ettei kansalaisaloitteessa voi olla sen tyyppisiä vaikuttavuusarviointeja kuin hallituksen esityksessä on.”

Ei tarvitse olla mihinkään sävyyn vivahtavia laseja päässä voidakseen todeta, että selityksen makua.

Hullunkurista on, että samaan aikaan hallituksen ihmisoikeusyhteyshenkilöiden verkostotyöryhmä tuotti raportin, jossa todetaan seksuaalivähemmistöjä syrjittävän Suomessa vielä huolestuttavan paljon, ja että toimenpiteitä kaivattaisiin.

Eivät ole ihan linjassa, voisi todeta äänestyksestä ja raportista.

Valiokunnan päätöksen taustalla ovat ”tärkeät arvot”, joita koetaan tarpeellisiksi puolustaa. Litania ”miehen ja naisen välinen asia ja niin edelleen” on kaikille tuttu. Mutta tämä arvojen puolustaminen ei ole niiden puolustajienkaan arvojen mukaista, jos he vaan pysähtyisivät ajattelemaan asiaa syvemmin. Ylipäätään, perusteiksi esitettyjä kristillisiä arvoja (toim. huom. nämä voidaan nähdä niin monella tapaa) luulisi puolustavan paremmin politiikka, jossa kaikkien kukkien annettaisiin kukkia. Muun muassa maailman metropoleissa on opittu, että moniarvoisuuden mosaiikissa erilaiset katsantokannat yleensä nauttivat positiivisesta koheesiosta eli yhteenkuuluvuudesta ja voivat itsekin hyvin.

Ja hetki voitaisiin pohtia, mikä ylipäätään saa ihmisen ajattelemaan, että hänellä on oikeus rajoittaa tai pyrkiä rajoittamaan toisten ihmisten seksuaalisuutta tai ihmissuhdeonnea (sillä sitähän se on, että avioliiton satamaan pääsisi ken haluaa)? Ajatus on minusta ainakin absurdi.

Äänestyksen uutisoinnissa on nähty, että suomalainen media on moraalinvartijana aika säyseä haukku – lakivaliokunnan päätöstä ei ole kovasti noustu kritisoimaan valtamediassa. Laulaja Carolakaan ei voisi luottaa tuohon hauvaan (laulaa Hauva ikkunassa -nimisessä laulussa että ”sais rosvotkin vastahani tulla, pois hauvani ajaisi sen”). Sosiaalisessa mediassa sen sijaan valiokunnan päätös on kuohuttanut, hyvä edes niin.

Peli ei ole kuitenkaan ohi ennen kuin koko eduskunta ottaa kantaa sukupuolineutraaliin avioliitto-oikeuteen vielä tulevana syksynä.

Samat oikeudet kaikilla edistävät loppupeleissä yhteiskunnan rauhaa ja hyvinvointia.

Katsoin eilen dokumenttia ruotsalaisesta ikämiesten taitouintijoukkueesta. Italiassa pidetyissä kisoissa radion edustaja tiedusteli heiltä, että eikö taitouintia ole pidetty vähän homoseksuaalien urheilulajina miesten puolella. Uimarimiehet totesivat siihen selät suorina, että kaikki urheilulajit ovat tarkoitettu sekä homoseksuaaleille että heteroseksuaaleille. Kysynkin, että eikö avioliittoakin, urheilun kaltaisena pyhänä instituutiona, voisi olla?