Minä kasvatan, sinä kasvatat, hän kasvattaa, me kasvatamme, te kasvatatte, he kasvattavat.

Afrikassa koko kylä kasvattaa. Sitä monet pitävät ihanteena täälläkin, mutta sopiiko kasvattamisen auktoritatiivinen asetelma (jossa on kasvattaja ja kasvatettava) ylipäänsä kuvaamaan tilannetta, jossa paitsi keskustellaan ihmiselämän kahdesta tärkeästä asiasta, seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista, opitaan usein kummatkin, sekä ohjattava että ohjaaja.

Lapsia kasvatetaan, aikuisia ei. Tätä jakoa moni pitää helpottavana vedenjakajana asiassa.

Mutta kasvatetaanko lapsia? Ja ennen kuin ehdit ajatella pidemmälle, korjaan että en tarkoita tällä sitä, että diginatiivien lasten (lasten jotka ovat syntyneet netin, somen, IPadien ja älypuhelinten valtakaudella) kasvatuksen joskus sanotaan siirtyneen ainakin osittain lähiyhteisöltä julkisille toimijoille.

Tarkoitan lasten kasvattamisen kyseenalaistuksella sitä, että kasvavatko lapset sittenkin itse heidän kasvattamisen sijaan? Tällöin toimijuus on lapsella: kun lapsi tekee jonkun asian ”sattumalta” oikein, oikea käytös ”poimitaan” ja hänet palkitaan toivotunmukaisesta käytöksestä kiitoksella tai kehulla. Palkkio ohjaa lasta toistamaan hyvän käyttäytymismallin. Ja lapsi kasvaa.

Paitsi lasten kasvattamisesta, tämä ohjaamisen malli on tuttu koirien maailmasta. Hyvä kouluttaja on aina valppaana ”nappaamaan” koiran oikein tekemisen ja palkitsemaan koiransa oikealla hetkellä.

Seksuaalikasvatukseen kuuluu olennaisella tavalla paitsi seksuaalihyvinvointia tukevan tiedon jakaminen, myös ihmissuhdetaitojen vahvistaminen. Yksin ja kaksin -hankkeen pääkohderyhmän, autismin kirjon henkilöiden kanssa ohjattavien sosiaalisten taitojen parantaminen on usein jopa ensisijaista, kun tavoitellaan mielihyvää tuottavia romanttisia ja seksuaalisia suhteita.

Etenkin sosiaalisten taitojen vahvistamisessa ohjattavan hienovarainen ohjaaminen toivotusta käytöksestä palkitsemisella toimii usein paremmin kuin oikeiden toimintamallien pitkän kaavan mukaan opettaminen. Tällöin voi kehuna ohjattavalleen sanoa esimerkiksi ”kunnioitit hienosti toisen ihmisen yksityistä tilaa pitämällä käsivarsietäisyyden vieraaseen ihmiseen”, tai että ”tervehdit hienosti luokkatoveriasi tänä aamuna.”

Kehu tai muu palkinto on motivaattori, joka kannustaa toistamaan toivotun käytöksen. Autismin kirjosta ja ihmissuhteista kirjoitetun kirjallisuuden mukaan henkilön motivointi on erityisen tärkeää, jos  sosiaalisissa ja ihmissuhdetilanteissa toimimista halutaan parantaa.

Toki välillä tarvitaan oikean tiedon ”kaatamista ylhäältä päin”. Eväitä, joista ohjattava voi ammentaa.

Pitäisikö siten seksuaalikasvattamisen sijaan puhuakin esimerkiksi seksuaaliohjauksesta?

Sekä koirien kouluttamisessa että seksuaalikasvatuksessa hyvän käytöksen nappaava, herkkä ja hienovarainen ohjausote on usein parempi kuin auktoriteettiasetelmaan nojautuminen.